Opitaan suomea ruuan kautta!
Kokeilimme, kuinka kehittämämme ruokakasvatuksen materiaalit toimivat aikuisten parissa yhteistyössä ”Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään” -hankkeen kanssa.
Kokeilimme, kuinka kehittämämme ruokakasvatuksen materiaalit toimivat aikuisten parissa yhteistyössä ”Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään” -hankkeen kanssa.
Kun Euroopan johtajat haukkuivat suomalaista ruokaa 2000-luvun alkupuolella, moni suivaantui; yksi heistä oli ravitsemusasiantuntija Ulla Rauramo, Ruukun ensimmäinen toiminnanjohtaja. − … Lue lisää
Tuoreen tutkimuksen mukaan ruokakasvatuksen asiantuntijat ovat yhtä mieltä alakoulussa toteutettavan ruokakasvatuksen kahdesta tärkeimmästä oppimistavoitteesta: kuudennen vuosiluokan päätteeksi oppilas osaa suhtautua ruokaan myönteisesti ja tasapainoisesti sekä suhtautua omaan kehoonsa myönteisesti ja kunnioittaa erilaisuutta itsessään ja muissa.
Itä-Suomen yliopisto, Suomen Sydänliitto ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry järjestivät 12.10.2021 webinaariin Kunnan tärkein pöytä on lasten ruokapöytä.
Ruukku on mukana toteuttamassa RuokaTutka-kampanjaa, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten terveellisemmät ruokatottumukset, kasvisten käytön lisääminen ja maitotuotteiden käytön ylläpito. Kampanja … Lue lisää
SuomiAreenassa keskusteltiin 13.7. tärkeästä asiasta: Voiko koulu kasvattaa syömään hyvin. Tilaisuuden järjesti ELO-säätiön Kouluruokaverkosto yhdessä Ruokakasvatusyhdistys Ruukun kanssa. Keskustelemaan oli … Lue lisää
Vuoden alussa Ruukussa käynnistyi uusi Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen -hanke, jota toteutamme yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Sydänliiton kanssa. … Lue lisää
Millaista on ruokailun arki Suomen ulkomaalaistaustaisissa lapsiperheissä? ”Ihan tavallista”, kuvailevat ainakin haastattelemani äidit. Heillä syödään ihan tavallista ruokaa. Välillä arki … Lue lisää
Suomessa jo moni taho toimii ilmastoystävällisemmän ruuantuotannon ja ruuankäytön puolesta. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) valmistelee hallituksen Ilmastoruokaohjelmaa, jonka tavoite on … Lue lisää
Mitä ruokakasvatus oikeastaan on? Onko se kaikkea ruokaan liittyvää ohjausta, valistusta ja viestintää? Toteuttaako ruokakaupan konsulentti ruokakasvatusta esitellessään uutta tuotetta? … Lue lisää