Maailman ympäri pelilauta
» » » Tätä kaikkea teimme kuluneena lukuvuonna

Tätä kaikkea teimme kuluneena lukuvuonna

luokassa: Uutiset | 0

Koululaisilla ja opettajilla koittaa pian kesäloma. Rentouttavaa lomaa! Me Ruukussa teemme yhteistyötä koulujen ja opettajien kanssa, joten meilläkin työt kesäkuussa hieman muuttuvat, vaikka lomailemmekin vasta heinäkuussa. Kurkistetaanpa näin kesän kynnyksellä, mitä kaikkea olemme kuluneen lukuvuoden aikana tehneet:

Koulutukset ja tapahtumat

Olemme kouluttaneet opettajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja muita ruokakasvatuksesta kiinnostuneita kymmenessä webinaarissa mm. monikulttuurisesta ruokakasvatuksesta ja kestävästä kouluruokailusta.

Järjestimme yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Sydänliiton kanssa ruokakasvatuksen valtakunnallisen teemapäivän, jossa yli 300 ihmistä kokoontui kuulemaan ruokakasvatuksen uusimmista tuulista.

Innostimme 11 päiväkotia ruokakasvatukseen ja Ruoka-askel tutkimuksen interventioon.

Monikulttuurisuus

Olemme kehittäneet yhdessä Sydänliiton Neuvokkaan perheen kanssa toimintaideoita ja materiaalia ruokakasvatukseen monikulttuurisissa lapsiryhmissä sekä materiaalia perheiden ohjaukseen esimerkiksi neuvolassa. Lisäksi olemme julkaisseet kolme animaatiota ruokakasvatuksen tueksi vanhemmille.

Etäoppitunnit

Olemme tehneet vahvasti myös digitaalista ruokakasvatusta. Lukuvuoden aikana olemme pitäneet peräti 465 RuokaTutkan lähettilästuntia aisteista ja perusmauista alakouluun! Lisäksi alakouluikäiset ovat saaneet oppia uutta ruuan reitistä 15 digitunnillamme. Yläkoulun puolelle olemme pitäneet 67 oppituntia, joissa on pohdittu hyvän ruokavalion kokonaisuutta ja itsestä huolehtimista ruuan avulla.

Ruokakasvatuksen mentorointi

Olemme tukeneet ruokakasvatuksessa 10 koulua ja 17 päiväkotia mentorointitapaamisissa osana Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen -hanketta. Yhdessä Sydänliiton ja Itä-Suomen yliopiston kanssa olemme vieneet ruokakasvatusta eteenpäin 15 kunnassa kuluneen lukuvuoden aikana.

Muun muassa näiden tekojen, materiaalien ja tilaisuuksien avulla olemme tukeneet niin ammattikasvattajia kuin perheitäkin ruokakasvatuksessa. Jotta hyvinvointia lisäävä ruokakasvatus olisi kaikkien asia! Lämpimät kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille. Meillä on ilo jatkaa kanssanne yhteistyötä syksyllä.

Viestimme vielä kesäkuussa mm. kesän ruokakasvatusvinkeistä perheille. Heinäkuussa lomailemme.