» » » Kuntavaaleissa päätetään kouluruokailuun käytettävistä rahoista – toteutuvatko lasten oikeudet?  

Kuntavaaleissa päätetään kouluruokailuun käytettävistä rahoista – toteutuvatko lasten oikeudet?  

luokassa: Uutiset | 0

Minkälaista ruokaa lapset saavat koulussa? Kuinka paljon aikuisia on heitä opastamassa ja onko kaikille istumapaikka? Näistäkin lasten hyvinvointiin vaikuttavista asioista päätetään kuntavaaleissa. Ruokakasvatuksen viikolla 17.-21.3. nostetaan esille kouluruokailun merkitystä.  

Kuntien budjeteista merkittävä osa menee varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestämiseen. Ruokailun osuus koulutuksen kokonaiskustannuksista on alle 6 %. Kouluruokailuun käytettävät resurssit ovat poliittinen päätös.  

”Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt. Kouluateria on monille päivän ainoa lämmin ateria. Tämä näkyy siinä, että maanantaisin ruokaa kuluu enemmän. Kouluruokailu ei ole pelkkä menoerä, vaan mahdollisuus tukea lasten ravitsemusta ja oppimisen edellytyksiä”, kertoo toiminnanjohtaja Silja Varjonen Ruokakasvatusyhdistys Ruukusta.  

Koulu- ja päiväkotiruokailulla on myös pitkäkestoisia vaikutuksia. Siellä totutaan uusiin makuihin, opitaan mitä kuuluu täyspainoiseen ateriaan ja mikä vaikutus säännöllisellä syömisellä on omaan jaksamiseen.  

Riittävästi aikuisia  

Yhä useampi oppilas jättää kouluruuan syömättä: yläkoululaisista jopa joka kolmas. Kouluruokailuun osallistumista voidaan lisätä varmistamalla, että ruokailussa on riittävästi aikuisia mukana. Se rauhoittaa tilannetta ja lisää ruokailun sosiaalista turvallisuutta.  

”Monet haastattelemistamme lapsista ja nuorista toivovat, että aikuisia olisi enemmän läsnä ruokailussa. Ohjattu ruokailutilanne on lasten oikeus, joka on kirjattu myös perusopetus- ja varhaiskasvatuslakiin”, Varjonen muistuttaa.  

Jotkut kunnat säästävät vähentämällä ateriaetuun oikeutettujen aikuisten määrää, mikä puolestaan vähentää henkilöstön määrää ruokailussa. Näin on tapahtunut mm. Jyväskylässä. Ateriaetu on verotettava luontoisetu, eli ruoka ei ole täysin ilmaista valvovalle opettajalle.  

Riittävästi aikaa 

”Vartissa ei ehdi jonottaa, syödä riittävästi ja hakea tarvittaessa lisää. Liian kiireinen ja hälyinen ruokailutilanne saattaa johtaa siihen, että oppilas jättää ruokailun kokonaan väliin”, kertoo ruokakasvatuksen asiantuntija Aliisa Hyvönen.  

Vain neljäsosassa kouluista toteutuu yli 25 minuutin ruokailuaika. Usein ruokailuaika on liian lyhyt, koska tilat ovat liian ahtaat oppilasmäärälle, mutta erilaisin järjestelyin ruokailuun on mahdollista saada väljyyttä.  

”On aivan turhaa hermostua ruokailussa levottomasti käyttäytyvistä oppilaista tai siitä, että ruoka jää syömättä, jos aikuiset eivät ole järjestäneet syömiseen riittävästi aikaa”, Hyvönen painottaa.  

Riittävän laadukasta ruokaa 

Marraskuussa 2024 julkaistut ravitsemussuositukset kannustavat kasvipainotteiseen syömiseen. Suhteellisen pienillä muutoksilla päiväkotien ja koulujen ruokatarjontaa on mahdollista muuttaa ravitsemussuosituksia vastaaviksi ja ympäristövaikutuksiltaan pienemmiksi, ilman lisäkustannuksia.  

Ravitsemussuositusten noudattaminen tulee asettaa kriteeriksi, kun ruokapalvelutuottaja kilpailutetaan tai laaditaan palvelusopimus. Myös valtuusto voi tehdä aloitteita koulujen ja päiväkotien ruokatarjonnasta, esimerkiksi kestävien kalalajien ja kasvisruuan lisäämisestä. Just food -hankkeessa tehdyssä tutkimuksessa oppilaat toivoivat lisää makua, vaihtelevuutta ja monipuolisuutta kouluruokaan. 

Pelkkä ruokalistojen muuttaminen ei vielä riitä. Ruokakasvatus, viestintä ja koulutukset henkilöstölle sekä vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö ovat avainasemassa kasvipainotteisen syömisen vahvistamisessa.  

Ruokakasvatuksen viikkoa vietetään 17.–21.3.2025. Teemaviikko on tarkoitettu kaikille lapsille ja nuorille sekä heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille.  

Ruokakasvatusyhdistys Ruukun kuntavaalitavoitteet 

  • Lisätkää aikuisten määrää ruokailussa tarjoamalla ateriaetu kaikille lasten ja nuorten kanssa ruokaileville  
  • Huolehtikaa, että kouluruokailuun on riittävästi aikaa, vähintään 30 minuuttia kouluruokailusuositusten mukaisesti. Riittävä ruokailuaika pitää varmistaa jo uusia koulurakennuksia suunniteltaessa.  
  • Varmistakaa, että kouluissa tarjottava ruoka on kouluruokailusuositusten ja ravitsemussuositusten mukaista.    

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Silja Varjonen 
Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry  
puh. 040 526 8475 
silja@ruokakasvatus.fi

Ruokakasvatuksen asiantuntija Aliisa Hyvönen 
Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry 
puh. 044 339 9344 
aliisa@ruokakasvatus.fi

Lisätietoa/lähteet:

Ruokakasvatuksen viikko

THL, kouluruokailusuositus toteutuu harvoin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

OPH 2023, opetuksen kustannukset kunnissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Tykkyläinen, R. Kaljonen, M. Kortetmäki, T. Ritola, R., Salminen, J., Lehtinen, M., Saralahti, I. 2022. Kestävän kouluruokailun keittokirja. Nuorten ratkaisuja ruokapalveluille. Just food hankkeen julkaisuja 5/2022.  (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Ruoka-askel-interventiotutkimus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

THL kouluterveyskysely 2023 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)