» » » Metsä-Makukoulua Roihulla

Metsä-Makukoulua Roihulla

luokassa: Maun jäljillä Blogi | 0

Se oli tosi kivaa, mä tunnistin ne kaikki.

Heinäkuussa Hämeenlinnan metsissä kävi kova kuhina. Ensimmäistä kertaa Makukoulu jalkautui maastoon, Suomen partiolaisten suurleiri Roihulle.

Roihulla Makukouluun osallistui 550 lasta. Makukoulu rakennettiin pienen kukkulan päälle kuusimetsään. Sen siimeksessä lasten aistit pantiin töihin. Metsäisissä olosuhteissa harjoiteltiin kättentaitoja, käytettiin luovuutta, käytettiin haju- ja näköaistia sekä maistettiin tuttuja ja outoja makuja.

Oli kertakaikkisen upea nähdä, kuinka monet uskaltautuivat tutkimaan, haistamaan ja lopulta maistamaankin esimerkiksi happaman sitruunan tai karvaan kaakaopavun palasta, joista aluksi visusti kieltäydyttiin. Partion monipuolisuuteen sopien lapset harjoittelivat kättentaitoja veistellen omenoista erilaisia kuvioita. Vaikutti siltä, että omenat maistuvat erityisen hyviltä itse pilkottuina.

maistellaan_rusinoita
Partiolaiset Metsä-Makukoulussa rusinan makean maun kimpussa. Kuvaaja: Katri Mäkelä, KtaO ja partiojohtaja

Eräs lapsista kertoi, että Roihun Makukoulu oli ”jännittävä kokemus, koska oli paljon outoja makuja.” Toinen enemmän ruokia valikoiva seitsemänvuotias taas muisteli leirin jälkeen, kuinka hän maistoi leirillä elämänsä ensimmäisen kertaa herkkusientä ja pääsi vertailemaan erivärisiä mehuja. Hän kuulemma muistuttaa nykyisin perheenjäseniäänkin siitä, että ruokia pitäisi maistaa monta kertaa, koska maut muuttuvat ja niistä voi oppia pitämään. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että Makukoulu on koko perheen silmiä avaava ja hauska menetelmä. Etenkin se voi auttaa niitä, jotka eivät ole tottuneet maistamaan ruokia monipuolisesti.

Metsä-Makukoulussa lapset oppivat myös, kuinka hajuaisti osallistuu makuelämykseen. Monelle mieleenpainuva kokemus oli huomata, että rusinat maistuvat aivan erilaisilta, riippuen pitääkö nenästään kiinni vai ei. Kotona voi kokeilla mitä omassa suussa tapahtuu, kun ensin ottaa kiinni nenästään, pureskelee rusinaa, irrottaa nenästään otteensa ja antaa rusinan maun tulvia suuhun. Tuntuuko kuin suu ja aivot menisivät hetkeksi aivan solmuun? Ihmeellistä, eikö.

 

Kirjoittaja: Leena Arjanne, ETM, partiojohtaja ja Makukoulu-ohjaaja
leena_03-11-2015-ver4