Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä 9.4.2025. Kokouksessa toiminnanjohtaja Silja Varjonen esitteli vuoden 2024 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä tilintarkastajan lausunnon.
Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025.
Puheenjohtaja jatkaa, muutoksia hallituskokoonpanossa
Yhdistyksen puheenjohtaja, kehityspäällikkö Marita Suontausta Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:stä jatkaa puheenjohtajana toisen kauden.
Hallituksen jäseninä kuuden vuoden ajan toimineet Helsingin ja Turun yliopiston professori Mari Sandell ja Hotelli- ja ravintolamuseon johtaja Anni Pelkonen sekä kaksi vuotta hallituksessa toiminut Compass Group Finland Oy:n ravitsemusasiantuntija Kirsi-Maria Hoikka jättivät hallitustehtävänsä. Kiitämme heitä lämpimästi asiantuntemuksensa tuomisesta yhdistykseen sekä innostavasta ja miellyttävästä yhteistyöstä kuluneina vuosina.
Hallituksen uusiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin ravitsemusasiantuntija Aino Porkkala Compass Group Finland Oy:stä ja museolehtori Aino Malminen Hotelli- ja ravintolamuseosta. Lisäksi varajäseneksi valittiin toiselle kaudelle ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:sta.