Kun muistelemme juhannusta tai perhejoulua muutaman vuoden takaa, täyttyvät mielikuvat tuoksuilla ja mauilla. Olemme minkä ikäisiä tahansa, meillä on tapana yhdistää hyvät ruokamuistot ja rakkaat ihmiset. Nämä kokemukset ruuan äärellä ovat merkityksellisempiä, kuin osaamme aavistaa.
Lapsen aamu on saattanut olla yhtä touhotusta, on vaikea kuunnella ja kiukkukin yllättää. Vatsassa kurnii ja aamupalasta on jo aikaa. Ruokajonossa lapsi saattaa pohtia, millaisia makuja tänään tulee kohtamaan – onko listalla jotakin tuttua vai tullaanko uuden äärelle? Lautasen edessä lapsen jokainen aisti saa innostavaa ärsykettä. Lapsi näkee, tuntee, tuoksuttelee, kuulostelee. Aistihavaintojen jälkeen tulevat tunteet ja lapsi päättää mielipiteensä ruuasta.
Vitosluokassa repeää riemu, kun listalta bongataan kalapuikot. Päivä ei ollutkaan ihan ok, vaan ihan super!
Kun syömme, elimistö alkaa työstää ruokaa eteenpäin ja hermosto rauhoittuu. Suuret tunnekuohut voivat tuntua tasaantuneen, kyynel kuivahtaa silmänurkkaan ja aistit hemmottelevat loppuja suruja poskilta. Lounashetki pyyhkii aiemman tunneskaalan, järjestää tilaa jollekin uudelle. Tämä saa aikaan sen, että päiväkodissa tai koulussa tarjotut ruuat jäävät lapselle mieleen.
Ruoka saattelee kehoon ja mieleen positiivisia ajatuksia jo kauan ennen suunniteltua ruokahetkeä. Esimerkiksi retkellä reppuun pakatut eväät hymyilyttävät jo aamun parijonossa. Miltähän mandariini maistuu keskellä metsää? Usein niin ihanalta, että ihan ilahtuu!
Pienet ballerinat odottelevat innoissaan tanssitunnin juomataukoa. Pian tossut viipottavat kohti juomapulloa, jossa seikkailee Ryhmä Haun hahmot. Kassissa on vielä rusinoitakin, siitä saa kertoa kaikille.
Leipomisessa parasta on pöllytellä jauhoja ja sekoitella aineksia keskenään. Purnukoista poimitaan mittoihin sopivia määriä. Taikina tarttuu kivasti sormiin ja kulkeutuu myös näppärästi suuhun. Pannukakku paisuu uunissa kuin kuun kraateri, sämpylät halaavat nurkissa toisiaan.
Mummo kertoo puhelimessa, että valmistaa sairaspetiin mansikkakiisseliä. Jo se helpottaa oloa vähän.
Lapsi muistaa, miten elokuvakokemuksen viimeisteli dippivihannekset ja siskon kermaviilikastike. Miten kalareissulla sai soutaa ja onkia, mutta vähintään yhtä ihanaa oli nähdä papan hymykuopat. Miten kummi paistoi pinaattilettuja niin, että koko keittiö höyrysi ja nauru raikasi.
Meillä on syytä kanssainnostua ruuasta, sillä se viimeistelee lapsen kokemuksen helmeileväksi ja eläväksi.
Ruoka jää lapselle mieleen. Muistot on maustettu ilolla, lohdulla, yhdessäololla ja oppimisella. Vaalitaan hyvää viimeiseen asti ja nautitaan aina, kun saamme olla osana merkityksellisiä ruokahetkiä.
Kirjoittaja: Heidi Kuuliala, kasvatuksen asiantuntija, kotitalousopettaja, Ruukku ry