Monilla lapsilla on vaiheita, jolloin he suostuvat syömään vain tiettyjä ruokia. Taustalla voi olla ohimenevä ruokaneofobinen vaihe tai yksilöllistä aistiherkkyyttä. Selkeä ateriarytmi ja vastuunjako, ruualla leikkiminen sekä rauhallinen ja kannustava ilmapiiri helpottavat tilannetta ja lisäävät lapsen kiinnostusta ruokaan.
Valikoiva syöminen (”nirsoilu”) on yleistä lapsilla
Useimmat lapset käyvät läpi vaiheita, jolloin he vierastavat uusia ruokia tai suostuvat syömään vain tiettyjä. Tätä kutsutaan valikoivaksi syömiseksi. Arkikielessä puhutaan usein “nirsoilusta”, mutta sanaa on paras välttää lapsen kuullen. Se voi leimata ja antaa kuvan, että lapsi voisi lopettaa nirsoilun niin halutessaan. Tilanne ei yleensä ole niin yksinkertainen.
Valikoivan syömisen taustalla on monesti ruokaneofobia: 2–6-vuotiailla luontaisesti esiintyvä vaihe, jolloin uusia ruokia pelätään. Arvioiden mukaan jopa 40 prosentilla alle kouluikäisistä lapsista on tällainen vaihe, ja se menee yleensä ohi viimeistään kouluiässä. Ruokavalio saattaa supistua paljonkin. Ruokaneofobian ajatellaan kehittyneen suojaamaan lasta laittamasta mahdollisesti haitallisia ruokia suuhunsa.
Valikoivuuden tai ruokaneofobian puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät kuten perimä, temperamentti ja yksilölliset aistiominaisuudet. Valikoivuus on vahvasti perinnöllistä eikä suoraan seurausta vanhemman kasvatuskeinoista. Voisi sanoa, että vaihe tulee, jos on tullakseen. Silti ympäristöllä ja aikuisen toiminnalla on merkitystä. On paljon mahdollisuuksia tukea lasta ja luoda puitteet uusien makujen opettelulle.
Aistiherkkyys liittyy moniin syömispulmiin
Syöminen on lapselle aistien ilotulitusta. Syödessä tarvitaan aistien säätelyä enemmän kuin oikeastaan missään muussa arjen toiminnossa. Siksi syömispulmien taustalla on hyvin usein myös aistisäätelyn pulmia.
Aistisäätely tarkoittaa sitä, miten hermostomme käsittelee näkö-, kuulo-, tunto-, maku-, haju- ja muita aistimuksia. Jos lapsella on aistiyliherkkyyttä, voivat aistimukset tuntua niin häiritsevästi, että ne vaikeuttavat syömistä ja arjen toimintoja: vaatteet kutittavat, käsien likaantuminen häiritsee tai ruoka tuntuu suussa epämiellyttävältä. Varsinkin uudet ruuat pelottavat, koska lapsi ei voi tietää etukäteen, minkälainen aistimus niistä syntyy.
Lapsen aistiherkkyys ilmenee lähes aina jo vauva- ja taaperoiässä. Kiinteiden ruokien aloittamiseen voi liittyä haasteita. Lapsi ei ehkä koskaan ole ollut erityisen rohkea maistelemaan tai ruoka ei ole kiinnostanut. Myös muihin toimenpiteisiin voi liittyä haasteita kuten hampaiden harjaukseen. Aistiherkälle lapselle on tärkeää, että hän saa olla itse vastuussa, mitä laittaa suuhunsa. Hallinnan menetyksen tunne saattaa purkautua ulos kiukkuna, kun taas lapsen kuunteleminen, rauhallinen ympäristö ja sopiva vireystila helpottavat aistiherkän lapsen syömistä.
Miten luoda puitteet, jossa lapsi haluaa maistaa?
Lapsen valikoiva syöminen aiheuttaa vanhemmille huolta ja stressiä, sekä ylimääräisiä ruoka-arjen järjestelyjä. Jos lapsi ei päiväkodissa syönyt taaskaan mitään ja energiavaje alkaa jo näkyä, voi tunnelma olla molemmin puolin kireä.
Tyypillinen ajatus tilanteessa on: miten saan lapsen syömään? Vanhoja tuttuja keinoja löytyy kyllä. Kiristäminen: ”Syö pääruokaa, tai et saat jälkiruokaa.” Pakottaminen: ”Kaikkea on pakko maistaa vähän.” Palkitseminen: ”Vielä kolme lusikallista, niin pääset pois ruokapöydästä.”. Yhtenä keinona myös huijaaminen, esimerkiksi hienonnettujen tai soseutettujen kasvisten piilottaminen ruuan joukkoon.
Ei hätää, mikäli olet käyttänyt yllä olevia keinoja – suurin osa meistä on, koska niihin olemme tottuneet. Moni aikuinen muistaa, kuinka omassa lapsuudessaan on ollut ok vahtia vieressä, että lautanen syödään tyhjäksi vaikka väkisin.
Painostaminen saa kyllä lapsen maistamaan, mutta se ei lisää lapsen halua maistaa. Lapsi maistaa koska tietää sillä tavalla väistävänsä rangaistuksen tai saavansa palkinnon. Sen sijaan, että keksisimme niksejä ujuttaa ravitseva ruoka lapsen vatsalaukkuun, voisimme keksiä tapoja luoda ympäristö, jossa lapsi ihan oikeasti haluaisi maistaa uteliaisuudesta. Kyllä, se on mahdollista!
Ateriarytmi auttaa
Valikoivan syömisen pulmissa lähdetään aina liikkeelle siitä, ovatko arjen perusrutiinit kunnossa. Onko perheellä tasainen päivärytmi eli syöminen ei ole jatkuvaa napostelua? Ravitsemussuositusten mukaan lapsen on hyvä syödä noin viisi kertaa päivässä. Aterioiden ulkopuolella ei juoda mehuja/maitoja eikä napostella keksejä tai edes hedelmiä. Tauot syömisessä tukevat nälän ja kylläisyyden aistimista.
Sopiva nälkä ei ole lapselle vaarallista, vaan tärkeä aistimus. Nälkä kertoo, että meidän on aika syödä. Kun syömme, nälkä muuttuu kylläisyydeksi ja kertoo, että on aika lopettaa. Uusien ruokien opettelu vaatii nälän tuntemusta ja tässä auttaa säännöllinen ateriarytmi, jossa aikuinen uskaltaa pitäytyä, vaikka lapsi olisi edellisellä aterialla syönyt niukasti.
Poikkeuksena joidenkin lasten kohdalla on tärkeä varmistaa, että nälkä ei pääse kasvamaan liian kovaksi. Esimerkiksi aistiherkän lapsen ollessa liian nälkäinen ja väsynyt, voivat voimakkaat aistiärsykkeet nurinkurisesti jopa vaikeuttaa syömistä – syömisestä tulee siis nälkäisenä entistä vaikeampaa. Silloin tulee tarjota tarvittaessa niin sanottuja turvaruokia, jotta energiansaanti saadaan turvattua sille tasolle, että uusien ruokien harjoittelu on mahdollista. Aikuiselta vaaditaankin jonkin verran silmää ja oman lapsen tuntemusta tunnistaa, missä tilanteissa lapsi testailee, saako parempia ruokia ja milloin syöminen ei oikeasti suju.
Aikuinen päättää, mitä syödään ja milloin
Vanhemman tehtävä on asettaa lapselle rajoja. Milloin mennään nukkumaan, milloin lopetetaan television katselu ja milloin on aika siivota omat jäljet. Samaan tapaan ruokailulle on asetettava tietyt säännöt. Rajojen asettaminen vaatii joskus myös aikuisten välistä keskustelua. Lue ruokakasvatuksen asiantuntijan vastaus kysymykseen: Mitä tehdä, kun vanhemmilla on eri kasvatustyylit herkkujen tarjoamisessa?
Tunnettu ravitsemusterapeutti Ellyn Satter on kehittänyt vastuun jakamisen menetelmän, joka perustuu siihen, että aikuisella ja lapsella on molemmilla omat vastuut ruokailussa. Nämä säännöt auttavat valikoivaan syömiseen ja tuovat lapselle turvaa:
Aikuinen päättää, mitä ruokaa on tarjolla ja mihin kellonaikaan. Jos aikuinen on päättänyt, että tänään syödään kalakeittoa, niin kaapista ei kaivella muita vaihtoehtoja lapsen kieltäytyessä syömästä keittoa. Perheellä on myös sovittuna yhteinen ateriarytmi, joka voidaan vaikkapa piirtää paperille lapsen nähtäville. Jos lapsi ei syö aterialla juurikaan, mutta pyytää jo pian välipalaa, voidaan yhdessä todeta, että nyt ei ole vielä ruoka-aika.
Onko pakko maistaa?
Aikuinen päättää tarjottavan ruuan, mutta yhtä suuri vastuu on lapsella. Lapsi päättää, mitä tarjolla olevista ruuista syö vai maistaako lainkaan. Joissain perheissä on käytäntö, että kaikkea päivän ruokaa otetaan vähän lautaselle, mutta silloinkin lapsella on oikeus kieltäytyä maistamasta, vaikka ruoka päätyisi roskiin.
Aikuisen ei tule painostaa, kytätä tai osoittaa pettymystä, jos lapsi ei suostu maistamaan. Kapinoivaa lasta rauhoittaa, kun aikuinen sanoo, että ei ole pakko maistaa. Ruokaa voi vaikka vain haistaa.
Lapsi voi oppia uusia taitoja vain silloin, kun hän on rauhallinen eikä tunnekuohun vallassa. Käskemällä ja vaatimalla lapsi ei opi, vaan pahimmillaan alkaa vieroksua ruokaa entistä enemmän. Toki joillain lapsilla voi olla neutraalejakin kokemuksia siitä, että vaatimus maistamisesta on rohkaissut huomaamaan ruuan olevan ihan hyvää. Syömishaasteiden kanssa kamppailevia lapsia ei kuitenkaan koskaan pitäisi vaatia maistamaan.
Ruualla leikkiminen tekee siitä vähemmän pelottavan
Valikoivalla lapsella on paljon ennakkoluuloja ruokiin. Leikkiminen on lapselle luontainen tapa tutkia ja oppia uutta, joten ennakkoluuloja voi murtaa leikkimällä. Leikin avulla lapsi rentoutuu, kun tarkoitus ei ole syödä, vaan leikkiä lapsen ehdoilla. Leikin voi vieläpä toteuttaa ruokapöydän ulkopuolella.
Ruualla leikkiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että käytetään kaikkia aisteja. Ruokaa voidaan nuuhkia ja tunnustella tai etsiä siitä värejä ja muotoja. Kaikenlainen ruuan kanssa tekemisissä oleminen on oppimista, vaikka ruoka ei edes kävisi suussa. Myös kokkailu tai leipominen ovat hyviä keinoja tutustua ruokiin. Edelleen: ei haittaa, vaikka lapsi ei maista valmistamaansa ruokaa. Oppimistuokio on silti ollut erinomainen. Katso kuvallisia vinkkejä keittiöpuuhiin lapsen kanssa.
Ruualla leikkiminen eri aistien avulla on aistilähtöistä ruokakasvatusta. Menetelmä on kehitetty Ranskassa ja sitä kutsutaan myös Sapereksi tai Makukouluksi. Aistilähtöistä ruokakasvatusta on tutkittu paljon ja sen on todettu lisäävän lasten halua maistella ruokia ja ruokavalion monipuolisuutta. Ruualla leikkimistä voi siis suositella ihan kaikille perheille valikoivan syömisen taustoista riippumatta.
Positiivinen palaute vahvistaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta siihen, että hän on hyvä ja taitava syömään ja pystyy oppimaan uutta.
Milloin lapsen syömisestä pitää huolestua?
Valikoiva syöminen on hyvin yleistä alle kouluikäisillä lapsilla. Valtaosalla lapsista hetkellisesti yksipuolisempi ruokavalio ei aiheuta ravitsemuksellista haittaa. On myös normaalia, että lapsen syömät ruokamäärät vaihtelevat päivien ja aterioiden mittaan. Silloin tällöin ei ole vaaraksi syödä aterialla pelkkää pastaa tai leipää. Esimerkiksi täysjyväpasta ja leipä sisältävät paljon ravintoaineita ja kuitua.
Vaikka ravintoainepuutokset ovat harvinaisempia, riski niille toki on. Arvioinnin mittarina voi selvittää, syökö lapsi jokaisesta ruokaryhmästä edes joitain ruokia: joitain kasviksia, joitain täysjyväviljatuotteita ja joitain proteiinin lähteitä? Tavallisia puuttuvia ruokaryhmiä ovat kasvikset, kala ja liha, jolloin on riski esimerkiksi raudan, sinkin ja kuidun puutoksille. Vähäinen kuidun saanti altistaa ummetukselle, joka on valikoivasti syövillä lapsilla yleistä. Todella yksipuolinen syöminen voi johtaa joillain lapsilla kasvun hidastumiseen, ja silloin tarvitaan aina ravitsemusterapeutin ohjausta.
Valikoiva syöminen ei ole sama asia kuin pieniruokaisuus. Lapsi voi syödä määrällisesti paljon, mutta valikoiden vain tiettyjä ruokia. Vaikea valikoiva syöminen voi siis johtaa sekä ali- että myös ylipainoon. Hyvin pienellä joukolla valikoivasti syövistä lapsista on riski myöhempään syömishäiriöön nimeltä ARFID. ARFID eroaa muista syömishäiriöistä siinä, että sairauteen ei liity kehon muokkaamiseen liittyviä motiiveja, vaan syöminen itsessään pelottaa, inhottaa tai ei kiinnosta. Lue lisää Syömishäiriöliiton sivuilta. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kehuja tarvitsevat juuri ne ”nirsot” lapset
Kun lapsi on valikoiva syöjä, hän kuulee usein enemmän negatiivisia huomautuksia kuin kehuja syömisestään. On aika tavallista vertailla sisaruksia tai kavereita, kuinka toinen on hyvä ja toinen huono syömään. Jos lapsi usein kuulee aikuisten suusta olevansa ”nirso”, muodostuu siitä herkästi identiteettiasia ja lapsi alkaa toteuttaa häneltä odotettua toimintaa.
Juuri ne “nirsot” lapset tarvitsevat erityisen paljon myönteistä palautetta ja kehuja. Ei vain silloin, kun lapsi maistaa jotain uutta tai syö hienosti, vaan myös silloin, kun lapsi rohkeasti ottaa ruokaa lautaselle tai auttaa keittiöpuuhissa. Aina voi kehua vähintään siitä, että oli mukava vaihtaa kuulumiset ruokapöydässä. Positiivinen palaute vahvistaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta siihen, että hän on hyvä ja taitava syömään ja pystyy oppimaan uutta. Lue lisää ruokarohkeuden harjoittelusta.
Ruokarohkeus-valmennusta ja -kerhoja perheille
Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry järjestää Ruokarohkeus-toimintaa lapsiperheille, jotka kaipaavat apua lapsen valikoivaan syömiseen. Toimintaa järjestetään sekä verkkovalmennuksena että paikan päällä kerhotoimintana. Kohderyhmänä ovat 2-7-vuotiaiden lasten perheet, joissa vanhempi kokee huolta tai stressiä lapsen syömisestä ja perhe kaipaa lisää iloa ja rentoutta ruokapöytään. Lue lisää Ruokarohkeus-toiminnasta.