Lisääntyvä valo innostaa ja kannustaa koko perheen ulos vitamiinikylpyyn. Pusero sidotaan lanteille ja hypätään ruutua yhdessä kevään kanssa. Pikkuveli puhaltelee pyöreitä saippuakuplia, molemmat tuikkivat, kuplat ja pikkuveljen silmät. Lämpö leviää kehoon hellien, huolet pienenevät ja luonnon elinvoima saa kasvamaan.
Ruokailu siirretään ulos. Viltin päälle levitellään voileivät, pillimehut, kupit ja kipot. Herkutellaan maailma entistäkin paremmaksi. Suklaa sulaa auringossa ja tahmaa sormet. “Syö sinä nämä, äitiin eivät mahdu – ainakaan, jos haluan vielä joskus pukeutua uimapukuun!”.
Ihan myöhään palataan sisään, vaikka aurinko edelleen houkuttelee kauneudellaan. Se tekee kaiken näkyväksi, hyvässä ja pahassa. Suklainen paita saa painua pyykkikoriin.
Peilin pinnassa helmeilee pölyä. Keho näyttää erilaiselta, vieraalta. Farkkujen kuidut tuntuvat jokaisella solulla. Miksi vaate yhtäkkiä puristaa, painaa rintakehää?
Aamulla herätessä sama ahdistava tunne valtaa mielen. Saippuakuplat ja kolmioleivät piiloutuvat menneisyyteen. Kaihtimet kiinni ja muutama jumppaliike, jotta keho unohtaa eilisen herkuttelun. Hampaat vimmatusti pesemällä katoaa maku, katoaa muisto.
“Mites sinä otit omenaa, täällähän olisi näitä suklaamurojakin? Äiti ei voi näitä syödä nyt ollenkaan.” Suuri ylämäki on vaikea polkea. Pettymys tuntuu palana kurkussa, kun koulun kello kilahtaa.
“Moi. Sulla on kiva paita, mut aika kiree. Miten meni viikonloppu?” Mahakin on kipeä, joten on syytä syödä vain ihan vähän lounasta. Lihapulla maistuu rasvaiselta suussa, väärältä. Se täytyy huuhtoa runsaalla vedellä.
“Muistakaa, että proteiini on urheilijan polttoainetta. Opekaan ei täytä näkkärillä mahaa.” Opettajassa ei ole mitään ylimääräistä. Puhetta tai rasvaa.
Liikuntatunnilla jalka on raskas, mutta mieli päättäväinen. Urheilukenttää ympäri ja ympäri niin kauan, kuin lihapulla vaatii. Sattuu kaikkialle, mutta se on ihan oikein. “Tulosta saadaan vain työllä, työllä ainoastaan!”
Ilalla äkkiä nukkumaan, jotta ei ehdi tulla nälkä. Väkisin silmät kiinni. Seuraavana päivänä poljetaan se mäki ylös. Ja lemppari paita saa lentää roskiin, se on läskipaita.
Meillä on hurjan paljon lapsia ja nuoria, jotka eivät halua kasvaa tai tulla näkyviksi. He haluavat piiloutua.
Tällainen lapsi tai nuori kehittää itselleen lukuisia vaatimuksia ja rajoitteita. He saattavat olla valtavan taitavia ja pärjääviä esimerkiksi koulussa, mutta tyytyväisyyttä aiheuttaa ainoastaan omissa päänsisäisissä tavoitteissa onnistuminen.
Herkkä mieli poimii ympäröivästä puheesta ja mallista vaarallisia totuuksia. Oman elämän aikuisia ja ystäviä ihaillaan loputtomasti – virheille ei ole sijaa.
Jumppaaminen, syömisen rajoittaminen, rankaiseminen tai sosiaalinen eristäytyminen ovat vain joitakin oireita tämän ilmiön taustalla. Yhdistävä teema on se, että lapset ja nuoret luulevat, että he ovat vääriä, sopimattomia. Elämä olisi parempaa, tyydyttävää, jos olisi toisenlainen.
Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta – päivää. Vaikka olemme kaikki pieniä ilmiön edessä, on aina mahdollisuus vahvistaa totuutta, todeta syvältä sydämestä:
“Minä olen juuri sopiva”
Se ei saa lasta tai nuorta eheytymään, paranna hänen kehonsa haavaa. Se on kuitenkin elintärkeä muistutus siitä, että on mahdollista tuntea itsensä riittävän hyväksi.
Kirjoittaja: Heidi Kuuliala, ruokakasvatuksen asiantuntija, kotitalousopettaja, Ruukku ry