Ruukku ry:n asiantuntijat vastaavat seuraajien kysymyksiin. Voit lähettää meille kysymyksiä Instagramissa: @ruokakasvatus tai sähköpostilla: info@ruokakasvatus.fi
Kysymys:
Onko väärin neuvotella lapsen kanssa ruokamääristä, jota toivotaan lautaselta syötäväksi? Esim. ”syö vielä 3 lusikallista niin sen jälkeen voit lopettaa ruokailun”. Kyse on tutusta ruuasta, jonka tiedetään yleensä maistuvan lapselle. Miten muuten voisi kannustaa lasta syömään riittävästi, jos lapsella on kova polte muihin touhuihin? Joskus lapsi ehdottaa leikkinä itse, että ”montako lusikkaa tarvitsee syödä, sopiiko jos syön 3 lusikkaa” ja sen jälkeen saattaa jopa syödä 10 tai 100 lusikkaa ja odottaa kehuja.
Ruukku ratkaisee:
Erinomainen kysymys! Lähtökohtaisesti en suosittele neuvottelemaan ruokamääristä. Miksi? Koska silloin aikuinen tekee lapsen puolesta arvioinnin nälän ja kylläisyyden tuntemuksista. Suoraviivaisesti esitettynä: lapsi ei tunnustele oman vatsansa kylläisyyttä vaan oppii kääntymään aikuisen puoleen ja kysymään, mikä on sopiva määrä.
Nykyään puhutaan paljon lapsen nälän ja kylläisyyden säätelystä sekä ruoka- ja kehosuhteesta. Käytännössä halutaan ohjata siihen, että lapsi oppisi tunnistamaan milloin on nälkä ja milloin kylläinen. Ihannetilanteessa tämä jatkuisi aikuisuuteen asti. Tai ainakin lapsuudessa luodusta pohjasta on hyötyä tulevaisuudessa.
Olen kuullut joidenkin aikuisten kertovan, että he eivät kerta kaikkiaan kykene jättämään ruokaa lautaselle, vaikka olisi jo ähky. Tällaiseen tilanteeseen vaikuttavat toki monet seikat, mutta osa muistaa oppineensa tavan jo lapsuudesta: lautanen pitää syödä tyhjäksi. Vanhempana en kehota liikaa stressaamaan sitä, että ”pilaisi” lapsen ruokasuhteen, koska muuten voi päätyä ojasta allikkoon. Mutta mielestäni nykypäivän aikuisilla on herkullinen mahdollisuus näyttää lapsille uudenlaista mallia syömiseen. Tai harjoitella nälän ja kylläisyyden tunnustelua yhdessä lapsen kanssa, mikäli se on itsellekin välillä vaikeaa.
Mielestäni nykypäivän aikuisilla on herkullinen mahdollisuus näyttää lapsille uudenlaista mallia syömiseen.
Lapsena muodostuneesta myötätuntoisesta oman kehon kuuntelusta voi olla hyötyä vielä aikuisuudessakin. Elämme yltäkylläisessä maailmassa ja valtavien kehopaineiden keskellä. Itse yrittäisin luoda lapselle hyvät edellytykset kuunnella ja arvostaa omaa kehoaan.
Kuulostaa siltä, että teillä lapsi ei koe lusikallisten laskemista painostavana vaan enemmänkin leikkinä. Aika ihanaa, että teillä on tällainen jutusteleva ja leikkisä ruokailutapa. Lusikoiden laskeminen voi olla lapsen tapa tehdä ruokailusta hauskempaa, turvallisempaa sekä saada aikuisen huomiota ja läheisyyttä.
Heitän ideana, voisitteko hakea tilalle jotain muuta leikkiä? Esimerkiksi se, että käytte kaikki aistit läpi ja tutkitte lautasella olevaa ruokaa: mitä värejä löytyy, mistä lähtee voimakkain tuoksu, mikä tuntuu kylmältä tai kuumalta… Ohessa lapsi saisi huomiota ja paljon kehuja hienosta aistityöskentelystä. Tällöin lasta ei tarvitse kehua syödystä ruokamäärästä.
Pienet tai aktiiviset lapset eivät jaksa istua ruokapöydässä kovin kauan. Ruokailun kestoon ei tarvitsekaan ladata liian kovia odotuksia. Puhukaa lapsen kanssa ateriarytmistä ja siitä, milloin on seuraava ateria. Välttäkää ylimääräisiä välipaloja aterioiden välillä, jotta lapsi ei jätä ateriaa väliin tietäen saavansa pian korvaavaa välipalaa.
Itse lähtisin ohjaamaan lusikkakeskustelua siihen suuntaan, kuinka taitava ja osaava lapsi on itse arvioimaan lusikallisten määrää.
Itse lähtisin siis ohjaamaan lusikkakeskustelua siihen suuntaan, kuinka taitava ja osaava lapsi on itse arvioimaan lusikallisten määrää. Jos lapsi kysyy, kuinka monta lusikallista pitää syödä, vastaisin jotain tyylillä: ”Aloitetaan yhdestä! Voidaan maistaa yhtä aikaa. Taputtele vatsaasi ja kuulostele, onko siellä vielä tilaa useammallekin lusikalle. Luotan sinuun! Olet itse taitava arvioimaan. Minun vatsassani on ainakin vielä tilaa.”
Henriikka Jussila
ruokakasvatuksen ja lasten ravitsemuksen asiantuntija
yliopistokoulutettu ravitsemustieteilijä
Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry
Lisää aiheesta:
Mitä tehdä, kun vanhemmilla on eri kasvatustyylit herkkujen tarjoamisessa?
Mitä tehdä, jos lapsi pyytää ruokapöydässä aina vaan lisää suosikkiaan?