Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry järjesti ruokakasvatuksen seminaarin 20.3.2019, tosin vielä silloin Ruokakulttuurikeskus Ruukku -nimisenä. Nimenmuutos tuli tarpeeseen, sillä ruokakasvatustyö on kuulunut keskeisesti yhdistyksen hankkeisiin koko sen toiminnan ajan. Jatkossakin Ruukku ry edistää ruokakasvatusta ja sen osaamista Suomessa.
− Ruukussa ruokakasvatus-termi ymmärretään laajasti. Ruokakasvatus on ajatuksia, puhetta ja toimintaa ruuasta ja ruuan äärellä. Ruukun tavoitteena on vahvistaa ruokaosaamista ja ruuan arvostusta ja sitä kautta lisätä hyvinvointia kestävällä tavalla, totesi Ruukku ry:n toiminnanjohtaja Silja Varjonen seminaarin avaussanoissa.
Seminaarin anti olikin laaja-alainen katsaus ruokakasvatukseen. Aluksi Ruukku ry:n hallituksen puheenjohtaja Sanna Talvia haastatteli ruokakulttuurintuntija Ulla Rauramoa, joka perusti Ruukun 13 vuotta sitten ja oli edelläkävijä kaavaillessaan moninäkökulmaista ruokakulttuurikeskusta Suomeen.
Rauramo evästi seminaarin osallistujia taiteen ja tarinoiden merkityksestä ruokakulttuurin ymmärtämiseksi. Lisäksi hän toivoo kaikkien ruoka-alan toimijoiden voivan asettua yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan ruokakasvatuksen edistämisestä. Yksi tärkeitä tavoitteita yhteiskunnassa on, että ruuasta maksetaan oikeudenmukainen hinta.
Ruokamurros haastaa kasvattajat
Professori Eeva Furman SYKE:n ympäristöpolitiikkakeskuksesta puhui kestävän kehityksen ja ruokamurroksen yhteydestä kasvatukseen. Hän pitää ruokakasvatusta osana kestävän kehityksen kasvatusta, jonka tulisi kuulua jokaiselle lapselle alkaen päiväkodista ja jatkuen läpi peruskoulun.
Aluksi Furman muistutti, että maailmassa on tapahtunut paljon hyvääkin, vaikka ympäristökysymykset nyt huolestuttavat ihmisiä. Ilmastonmuutos punoutuu maapallon muihin haasteisiin, joiden ratkaisemiseksi YK on luonut Agenda 2030:n, joka sisältää 17 tavoitetta kestävän elämäntavan luomiseen.
Suomalaistenkin kulutus on ylittänyt kestävän tason. Valtioneuvoston tilaama SYKE:n Polku-hanke on arvioinut Suomen kestävän kehityksen politiikkaa, jonka avulla maamme pystyisi saavuttamaan Agenda 2030:n tavoitteet. Furman pitää tärkeänä, että kuluttajien käyttäytymiseen vaikutettaisiin myös poliittisilla ohjauskeinoilla. Hän korostaa, että voimme vaikuttaa esimerkiksi globaalin ruuantuotannon kielteisiin sosiaalisiin ja ympäristövaikutuksiin vähentämällä kaikkea kulutusta. Sitoumus 2050 on yhteiskunnallinen kestävän kehityksen sitoumus, johon voivat liittyä niin kansalaiset kuin kunnat, koulut, yritykset, järjestöt ja muut toimijat. Se tarjoaa politiikkakehikon ja toimeenpanovälineen muutosten tekoon.
Planetaarinen, terveellinen ruokavalio on esitelty tänä vuonna kansainvälisessä EAT Lancet raportissa. Sen toteutumiseen voi jokainen meistä osallistua ruokavalinnoillaan ja edistää siten kestävää ruuantuotantoa. Parhaimpia keinoja ovat lähiruuan suosiminen ja punaisen lihan syönnin vähentäminen. SYKE:n Poprasus-hanke edistää kestävän ruokavalion toteutumista kouluruokailussa. Menetelmänä käytetään kokeiluja ja yhteiskehittämistä, joihin oppilaat ja ruokapalveluhenkilökunta osallistuvat. Kokeilut tuovat esiin haasteet ja opettavat ajattelemaan uudella tavalla.
Taitoja arkivalintoihin
Professori Päivi Palojoki Helsingin yliopiston kasvatustieteiden osastosta pitää ruokaa sekä iloisena että vakavana asiana. Hänestä näyttää siltä, että ihmiset ovat unohtaneet kyvyn iloita tavallisesta arkiruuasta. Palojoesta on valitettavaa, että ruokakulttuurissa arki ja juhla eivät nykyään erotu toisistaan. Hän haluaa palauttaa ihmisille hyvän arkiruuan syömisen kulttuurin.
Ruokakeskustelun vakavat asiat liittyvät ekologiaan ja terveyteen. Hyvinvointi tarkoittaa sekä ihmisen että ympäristön hyvinvointia. Suomalaisten on hyvä muistaa, että meillä on voimakas sydän- ja verisuonitautien geeniperimä ja että monilla juomisen ongelmat ovat suuremmat kuin syömisen haasteet. Keskustelun yhteydessä pitää myös osata erottaa arkitieto ja tutkimustieto toisistaan
Palojoki ei halua masentaa nuoria ilmastomuutoksen miettimisellä, vaan heille tulee antaa tietoja ja taitoja ilmasto- ja ympäristöystävällisten valintojen tekemiseen. Koulutuksen resurssit maassamme pitää turvata, eivätkä päättäjät saa enää hölmöillä koulutuspolitiikan kanssa.
Ruokakasvatustyö jatkuu
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen on alusta asti ollut kehittämässä Sapere-pedagogiikkaa Suomeen. Hän loi katsauksen siihen, mitä ruokakasvatuksen alalla on meillä saatu aikaan. Kymmenessä vuodessa on luotu jalansija ruokakasvatukselle koulutukseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämishankkeisiin.
Ruokakasvatukselle otollisin maaperä on varhaiskasvatuksessa. Ruoka liittyy lasten maailmaan monin tavoin aistilähtöisestä ruokiin tutustumisesta hygieniakasvatukseen ja ruokakulttuurin edistämiseen. Ruokakasvatuksella tuetaan yhteistä päämäärää hyvinvoivista lapsista. Jokainen ruokailu on ruokakasvatustilanne ja vaatii lasten kanssa työskenteleviltä kasvatuskumppanuuden ymmärtämistä. On tärkeää, että lapset saavat itse tutkia, oivaltaa ja osallistua.
Tieteellinen tutkimusperusta ruokakasvatuksen menetelmien vaikuttavuudesta on vahvistumassa. Se on tärkeää, sillä indikaattoreita tarvitaan terveydenedistämistyötä varten. Ravitsemusneuvottelukunnan, OPH:n ja THL:n ruokasuosituksissa ruokakasvatus on hyvin esillä, ja se kuuluu sekä perusopetuksen että varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmiin. Ruokakasvatuksen kokonaisvaltaiseen toteutumiseen on vielä matkaa, mutta olemme hyvällä tiellä – tiellä, joka innostaa sekä lapsia itseään että lasten parhaaksi toimijoita.
Teksti: Soili Soisalo, tiedottaja, Ruukku ry
Kuva: Seminaarissa kerättiin osallistujien ajatuksia siitä, mikä on ruokakasvatuksen tärkein tavoite.