kaaleja ja muita kasviksia
» » » Äidit ja isät ovat lasten malleja kasvisten syömisessä

Äidit ja isät ovat lasten malleja kasvisten syömisessä

luokassa: Uutiset | 0

Vanhempien esimerkki on todella tärkeä, kun lapsi opettelee uusia kasvismakuja. Suomalaislapset saisivat syödä kasviksia enemmän, jotta suositeltava, terveyttä edistävä määrä täyttyisi. Olisi hyvä, jos varsinkin kypsennetyt kasvikset ja marjat maistuisivat paremmin.

Päiväkoti-ikäisten lasten kasvisten syömistä ja kodin ruokaympäristöä selvitettiin Itä-Suomen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Kasvikset jaoteltiin vanhemmille suunnatussa kyselyssä tuoreisiin ja kypsennettyihin ja mukaan luettiin marjat ja hedelmät. Tulosten mukaan varsinkin isiltä saatu malli vaikuttaa lapsilla kypsennettyjen kasvisten syöntiin, äitien esimerkki kannustaa kaikenlaisten kasvisten, marjojen ja hedelmien syömistä. Projektituktija, ravitsemusterapeutti Kaisa Kähkönen toteaakin, että molempien vanhempien on tärkeä antaa positiivinen malli ja rohkaista lapsia kasvisten syömiseen.

Tutkimuksessa selvisi myös, että lasten kasvisten käytön kannalta merkittävin kotiateria on päivällinen,

jota tutkimuksen perheissä syötiinkin usein yhdessä. Yhteisessä ruokapöydässä vanhempien ruokailutottumukset vaikuttavat lasten ruokavalintoihin ja mieltymysten kehittymiseen.

Päivällisellä on mahdollisuus tarjota toistuvasti erilaisia kasviksia ja monessa muodossa: pääruokana, lisäkkeenä ja salaattina. ”Suosituimmille kasviksille, kurkulle ja tomaatille, saa luontevaa vaihtelua kypsennetyistä kasviksista. Monet juurekset, kaalit ja kurpitsat ovat maukkaimmillaan juuri kypsenettyinä”, toteaa Kähkönen.

Hedelmien syömisen kannalta merkittävin ateria tutkimuksessa oli iltapala.

Kaikkiaan kasvisten, hedelmien ja marjojen syöminen ei tutkimuksen mukaan yllä ruokailusuositusten tasolle keskimääräisessä suomalaisessa lapsiperheessä. Vähiten kuluu kypsennettyjä kasviksia ja marjoja.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Food Quality and Preference -tiedelehdessä.

Lapsi ottaa mallia syömiseen sekä äidiltä että isältä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Ruokakasvatus-verkkomedian toimintaa tukee Jenny ja Antti Wihurin Rahasto vuonna 2020.