Kirjoittaja pohtii aikuisnäkökulmasta omaa ruokasuhdettaan perinteiseen suomalaiseen elintarvikkeeseen -makkaraan.
Viime vuosina on puhuttu paljon prosessoidun lihan epäsuotuisasta vaikutuksesta terveyteen. Prosessoidulla lihalla tarkoitetaan yleensä lihavalmisteita, joihin on lisätty suolaa, fosfaattia tai nitriittejä sisältäviä säilöntäaineita. Niitä ovat muun muassa leikkeleet ja makkarat. Tutkimuksissa on havaittu muun muassa, että prosessoidun lihan kulutus on yhteydessä suurempaan sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuteen ja kohonneeseen riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen. Prosessoidun lihan kulutus on yhdistetty myös suurempaan riskiin sairastua haima- ja suolistosyöpiin. Sen vuoksi Syöpäjärjestöt suosittelee, että aikuiset söisivät punaista ja prosessoitua lihaa alle puoli kiloa viikossa. Keväällä 2016 julkaistussa lapsiperheiden ruokasuosituksessa suositellaan lasten punaisen lihan viikoittaiseksi kulutukseksi enintään puolet aikuisten annoksesta. Suosituksessa myös todetaan, että punaista lihaa, lihaleikkeleitä tai makkaroita ei tulisi syödä joka päivä. Tarkemmat suositukset lapsille löydät täältä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (sivun 110 taulukko).
Prosessoidun lihan syöminen ei tutkimusten valossa kuulosta kovin houkuttelevalta terveysriskiensä vuoksi. Lihansyöntiin liittyy myös eettisiä ja ympäristökysymyksiä. Eikö olisi siis parempi jättää liha syömättä ja korvata se terveyden, ympäristön ja omantunnon kannalta paremmilla kasviproteiinin lähteillä?
Olen pyrkinyt tekemään niin. Olen ollut pätkittäin yhteensä useita vuosia kasvissyöjä. Kasvissyönti on mielestäni helppoa, kun ensin hieman näkee vaivaa selvittääkseen mitä täytyy huomioida kun lihan jättää pois. Nykyisin on saatavilla jos jonkinnäköistä kasviproteiinin lähdettä ja tavallistenkin kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia lehmänmaidonkorvikkeita. Ruokablogit ja valveutuneet ruokalehdet ovat täynnä toinen toistaan herkullisempia kasvisruokaohjeita. Kasvissyöntini on kuitenkin tyssännyt ennemmin tai myöhemmin grillikauden alkuun. Vaikka kuinka olen yrittänyt vastustaa kiusausta suolistosyöpäkasvainten ja tuotantoeläinten kuvat mielessäni, tunne on voittanut järjen. Rakastan grillimakkaraa. Toisinaan sitä on vain saatava, eivätkä soijanakit riitä korvikkeeksi.
käristetty grillimakkara ketsupilla ja vihreäleimaisella sinapilla on akilleen kantapääni.
Podin aiemmin huonoa omaatuntoa lihaa syödessäni. Koin lihansyönnin repsahduksena ja tunsin epäonnistuneeni. Viime kesänä viimeisimmän ”repsahduksen” jälkeen kyllästyin potemaan syyllisyyttä lihansyönnin jälkeen. Syöminen ja huono omatunto eivät sovi yhteen. Totesin, että totaalikieltäytyminen lihasta ei toimi minulla. Totuuden myöntäminen oli kirpaiseva kokemus: valveutuneisuudestani huolimatta minusta ei ole täydelliseksi kasvissyöjäksi. Kaikki muut liharuuat pystyn jättämään kiusauksetta väliin, mutta käristetty grillimakkara ketsupilla ja vihreäleimaisella sinapilla on akilleen kantapääni.
Ajattelen asian nykyään niin, että kun syön muuten kasvisruokaa, muutamat kesän grillimakkarat ovat aivan sallittuja. Tässä asiassa on vallalla paljon puritanismia, ja ymmärrän sitäkin ajatusmaailmaa. Minusta itsestäni ei vain ole joko-tai -ajatteluun monessakaan asiassa lihansyönti mukaan lukien. Eettiseltä ja ympäristön kannalta lihansyönnin rajoittaminen on hyvä asia, vaikka täydelliseen kieltäytymiseen ei pystyisi. Terveyden kannalta jokapäiväiset valinnat ratkaisevat, eivätkä kesän satunnaiset grillimakkarat heilauta terveysmittareita suuntaan tai toiseen. Ravitsemuksessa perustan ollessa kunnossa välillä voi ja kannattaa höllätä. Liian tiukkapipoinen suhtautuminen syömisessä ei yleensä johda muuhun kuin ahdistukseen, oli kyseessä sitten lihansyönti, sokeriset herkut tai vaikka valmisruokien käyttö. Toivon, että pystyn välittämään mahdollisille tuleville lapsilleni tätä samaa rentoa otetta ruokailuun, jota itse olen harjoitellut. Tutkimuksissa on havaittu, että äidin suhtautuminen ruokailuun periytyy lapsille, erityisesti tyttärille. Sen vuoksi koen, että minun on hyvä tiedostaa omia ajatusmallejani. Ne periytynevät tehokkaasti, halusipa niin tai ei. Syöminen ja huono omatunto eivät sovi yhteen.
Koen, että lihansyönti tai syömättä jättäminen on henkilökohtainen aihe. Minä olen ratkaissut asian kuvaamallani tavalla. Tapani voi tuntua jostakusta vieraalta, ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa. Tässäkin asiassa on hyvä pitää mielessä, että tapoja ja valintoja on niin monta kuin on niiden tekijääkin. Väestötasolla lihansyönnin vähentäminen on suositeltavaa, mutta miten se tapahtuu, on väestöstä koostuvien yksilöiden valinta. Voi olla, että tulevaisuudessa esimerkiksi verotus, lihan hinta ja saatavuus rajoittavat lihankulutusta, mutta toistaiseksi lihansyönnin rajoittaminen tai rajoittamatta jättäminen on pitkälti yksilöstä kiinni.
Nyt on meneillään kesä ja mökkeilykausi. Juhannuksena mökillämme on tapana grillata tikkupullia ja makkaraa nuotiolla yöttömässä yössä. Tänä vuonna aion nauttia makkarani hyvillä mielin. Murehtimisen sijaan aion keskittyä oleelliseen -yhdessä perheen kanssa syömiseen ja ruuasta nauttimiseen.
kirjoittaja: Laura Kainu, Ruukku ry