» » » Ruokarytmi auttaa arjessa ja joustaa juhlassa

Ruokarytmi auttaa arjessa ja joustaa juhlassa

luokassa: Maun jäljillä Blogi | 0

Aloitan heti tärkeimmällä huomautuksella: ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa lapsiperheen ruokarytmiä. Eri-ikäiset lapset kaipaavat ruokaa eri aikoihin päivässä, pieni vauva maitoa yölläkin. Lapset ovat erilaisia temperamentiltaan, reagoivat eri tavoin nälkään ja kylläisyyteen. Perheiden elämäntilanteet ja ruokakulttuurit vaihtelevat.

Lapselle ja koko perheelle on kuitenkin usein tärkeää, että jonkunlainen rytmi on. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän hyötyy siitä, että arjessa edetään johdonmukaisesti ja rutiinien mukaan. Ruokailut ovat keskeinen osa päivän rytmittämistä ja säännöllisesti toistuvat ruoka-ajat tarjoavat lapselle turvallisuutta. Temperamentti on osaltaan vaikuttamassa siihen, kuinka tärkeää rytmisyys meille on. Toinen lapsi tarvitsee lounaan tasan kello 11 (ei varttia vaille, eikä ainakaan varttia yli) – toiselle ei ole juurikaan väliä, vaikka lounas toisinaan olisi vasta yhdeltä. Vähintään testaamalla huomaa, mikä toimii ja mikä ei. Rutiineista ei kannata tehdä kuitenkaan liian jäykkiä – hyvä rytmi joustaa tarvittaessa tilanteen mukaan.

Välipalaa vai kunnon aterioita?

Monelle perheelle hyvä määrä syömiskertoja päivässä on viisi tai kuusi. Näistä kuvista näet pari esimerkkiä, kuinka sen voi rakentaa:

Aamupala klo 7:30, lounas klo 11, välipala klo 14, päivällinen klo 17 ja iltapala klo 20.
Aamupala klo 7:30, lounas klo 11, välipala klo 14, välipala klo 17, illallinen klo 20.

Esimerkiksi päivällinen voi olla perinteiseen suomalaiseen tapaan viiden kieppeillä tai yhtä hyvin myöhemmin illalla. Illallispäivinä kannattaa muistaa sopivat välipalat, että virta riittää illalliseen asti, eikä illansuussa tarvitse tankata koko päivän edestä. Liian täydellä vatsalla nukkuminenkin voi olla tukalaa.

Olennaista on se, että ruokaa syödään riittävän usein, että jaksetaan. Monelle lapselle sopiva ateriaväli on kolmisen tuntia. Sen jälkeen alkaa verensokerin lasku näkyä ja kuulua lapsen käytöksessä (tässä taas jokainen lapsi on yksilö!). Verensokerin säätely on aikuisilla paremmin kehittynyt kuin pienillä lapsilla, ja aikuisilla on myös parempi kyky suunnitella syömistään etukäteen (”edessä on pitkä työrupeama ja lounas siirtyy pidemmälle iltapäivään, joten syönpäs tuhdimman aamupalan”). Tätä varsinkaan pienet lapset eivät vielä hallitse, vaan kerralla syödään yleensä sen hetkisen nälän mukaan.

Ruokailujen välillä on kuitenkin annettava vatsalle ja hampaille lepoaikaa. Sulatellaan edelliset ruuat ja kerätään sopivasti nälkää seuraavaa ateriaa varten. Toistuva napostelu voi näkyä hampaiden reikiintymisenä.

Ei, nyt ei ole ruoka-aika. Haluaisitko piirtää tai tehdä palapelejä?

Lisäksi tiuhat pienet välipalat vievät nälkää isommilta aterioilta. Kun päivällisaikaan ei ole nälkä, jää syöminen aterialla vähäiseksi. Sitten tarvittaisiin pientä välipalaa, jotta jaksaisi iltapalaan, ja napostelun kierre on valmis. Aikuisen tehtävä on määrittää ruoka-ajat ja päättää niillä tarjottavasta ruuasta (lapsen mielipidettä voi ja kannattaa toki kysyä), lapsi saa päättää syömänsä ruuan määrän. Isompaa lasta voi hyvin muistuttaa seuraavan aterian ajankohdasta, jotta hän osaa suhteuttaa syömisensä siihen. Pienempikin lapsi oppii ruoka-aikojen rutiinit, kun niitä päivittäin toistetaan.

Aikuisen vastuulla on myös huomioida ruokavalion monipuolisuus. On ihan ok ja hyväkin asia, että aikuinen asettaa rajoja lapselle. Lapset eläisivät mielellään mielihalujensa ohjaamina. Selkeät ruoka-ajat ja käytännöt toimivat hyvin.

”Ei, nyt ei ole ruoka-aika.”

”Syödään seuraavaksi lounas. Saat keksin toisella kertaa.”

”Nyt meillä on ruokana kalakeittoa. Tällä aterialla ei ole tarjolla kalapuikkoja, mutta huomioin toiveesi, ja syödään kalapuikkoja vaikka huomenna.”

Entä jälkkärit?

Terveydenkin näkökulmasta jälkiruuilla on sijansa. Sokeristen herkkujen syöminen voi vallan mainiosti kuulua tasapainoiseen ja monipuoliseen ruokavalioon. Vauvoille ja taaperoille voi halutessaan pyrkiä tarjoamaan vähäsokerisempia vaihtoehtoja, mutta moni huomaa viimeistään useamman lapsen kohdalla sen, että tarjota pitäisi sitä samaa, mitä on sisaruksenkin lautasella. Kuopuksia ei niin vain huijata.

On tärkeä opettaa lapselle, että jälkiruuat kuuluvat elämään ja niistä saa nauttia. Kun niistä ei tee kiellettyjä herkkuja, niiden merkitys säilyy neutraalimpana myös lapselle. Ei ole tarve tankata kakkua ja suklaavanukasta pahoinvointiin asti, kun tietää saavansa niitä taas toisellakin kertaa. Satunnaiset överitkään eivät ole vaarallisia: se on oppimiskokemus ja omien kylläisyyden rajojen tuntemista on tärkeää päästä harjoittelemaan. Jos sokeriset herkut puolestaan leimataan jotenkin haitallisiksi tai huonoiksi, saattaa lapsi tulkita olevansa itsekin jotenkin huono, kun haluaa syödä karkkia ja keksejä.

Siksi siis merkitsimme kuviin suklaakeksit päivälliselle. Saa niistä nauttia arkenakin, osana muuta monipuolista syömistä. 😊

Ps. Kuviin valitsemamme ruuat ovat esimerkkejä monipuolisesta syömisestä, ei kirjaimellinen ohjeistus. Ravitsevan kokonaisuuden voi kasata varsin monella tavalla, samoin annoskoot vaihtelevat paljon lasten välillä. Kuvat opetukseen ja ohjaukseen löydät Maistuvasta koulusta.

Kirjoittaja: Saila Paavola, ruokakasvatuksen asiantuntija, Ruukku ry