Ruokakeskusteluissa korostuu usein ruuan välineellinen arvo, eli se kuinka hyvin ruoka mahdollistaa ihmisen optimaalisen toimintakyvyn tai vaikkapa huipputavoitteelliset treenisuoritukset. Keho tarvitsee toki laadukasta polttoainetta, ja on hyvä oppia jo varhain tekemään hyvinvointia tukevia valintoja. Ruoka on kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös mielen ravintoa, ja sillä on vahva rooli ihmisten muistoissa ja identiteetin rakentumisessa.
Ruuan ja muistojen yhteys selittyy aistien ja muistamisen neurologisilla yhteyksillä, mutta myös ruuan symbolisilla, kulttuurisilla ja sosiaalisilla ulottuvuuksilla. Usein juuri lapsuudessa syödyt ruokalajit muistetaan erityisen hyvin, sillä silloin muodostuu ihmisen kognitiivinen käsitys ruuasta ja syömisestä. Ruoka ja ruokamuistot ovat tärkeitä, sillä ne rakentavat ihmisen minuutta ja minäkuvaa.
Jos minun pitäisi nimetä lapsuuteni tärkein ruokamuisto, se olisi ruskea kastike.
Voissa ruskistetut jauhot, vesi, maustepippuri ja sattumina milloin nakki, maksa tai jauheliha. Siinä herkku, jota ei hienoissa ravintoloissa tarjoilla, mutta jolla on minulle tärkeä merkitys siihen kytkeytyvien muistojen ja tunteiden vuoksi. Maussa on arkista turvallisuutta, tunne jatkuvuudesta ja kokemus siitä, että minusta välitetään. Siihen liittyy vahvasti myös muisto paikasta, ajasta ja ruokailutilanteesta, kotoa tai mummolasta.
Vaikka ruokamuistot ovat usein miellyttäviä ja nostalgisia, voi joillekin jokin maku tai syömiseen liittyvä tilanne nostaa pintaan myös negatiivisia tunteita tai ahdistavia muistoja. Oudolta maistuva ruoka on ollut pakko syödä loppuun tai kodin painostava tunnelma on varjostanut ruokailutilanteita. Aistit, tunteet ja muistot ovat keskeisiä ihmisen ruokasuhteen rakentumisessa.
Jokaisen henkilökohtaiset ruokamuistot rakentavat kollektiivista muistiamme, joka kertoo keitä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa.
Muun muassa tästä kerromme Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyissä ja muissa sisällöissä. Ruoka- ja juomakulttuuria esittelevä museomme on oivallinen oppimisympäristö ruokakasvatukselle. Siellä voi pohtia yksilöiden muistoista rakentuvia laajempia tarinoita sekä kokoelmiin kiteytyvää tietoa, joista muodostuu yhteinen ruokaperintömme. Museossa voi pohtia mitä ja miten on syöty ja juotu eri aikoina, ja mikä tärkeintä, miksi niin on tehty, ja mitä vaikutuksia sillä on ollut yksilöihin, yhteisöihin ja jopa koko maailmaan. Työssäni museolehtorina näen, että niin aikuisille kuin lapsillekin oppimisessa on tärkeätä moniaistisuus sekä asioiden yhdessä pohtiminen ja tekeminen. Oivalluksia tapahtuu, kun kävijä onnistuu liittämään itsensä ja oman tarinansa tai muistonsa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Ruokailoa ja -tajua voi syntyä siis monin eri tavoin.
Ruokailoon ja sen jakamiseen kannustetaan myös Hotelli- ja ravintolamuseon ja Suomen maatalousmuseo Saran yhteisessä Ruokahaaste2020 -kampanjassa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) . Sen haasteita voi suorittaa yhdessä lasten kanssa, ja pohtia samalla vaikkapa sitä, mistä ruoka tulee tai millaisia valintoja kannattaa tehdä oman ja maapallon hyvinvoinnin kannalta. Ja koska ruoka on iloinen asia, on hyvä myös hassutella ja nautiskella. Samalla syntyy niitä hyviä ruokamuistoja, jotka voivat kantaa kauas tulevaisuuteen.
Hanna Larjavaara
Museolehtori, Hotelli- ja ravintolamuseo