Rööperin punasteleva silakkalaatikko
Silakan kotipaikka on Itämeri ja sitä syödään kaikissa Itämerta ympäröivissä maissa. Silakka on saaristolaisten herkkua ja muun muassa Viron kansalliskala. Silakassa on ihmiselle hyödyllisiä rasvoja, ja silakan mukana Itämerestä poistuu rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita. Ossi suunnittelee ryhtyvänsä isona Rööperin silakka -nimisen ravintolan pääkokiksi, ja punasteleva silakkalaatikko on hänen salainen reseptinsä.
Rööperin punasteleva silakkalaatikko
Perunasose:
600 g jauhoisia perunoita
2 dl vettä
veitsenkärjellinen suolaa
2 rkl pullomargariinia
tai 6–7 dl perunasosetta
Päälle:
400 g silakkafileitä
½ tl suolaa
½ tl valkopippuria
2–3 rkl rypsiöljyä
1 dl tomaattipyreetä
2 rkl sitruunamehua tai omenaviinietikkaa
1 tl sokeria
pieni nippu tilliä tai ruohosipulia
1. Valmista ensin perunasose: kuori ja pilko perunat ja keitä pehmeiksi vesitilkassa (vahdi, ettei se kiehu kuiviin). Kaada keitinvesi talteen. Soseuta perunat nuijalla ja lisää hiukan keitinvettä niin, että saat pehmeän soseen. Lisää myös suola ja pullomargariini.
2. Asettele silakkafileet nahka alaspäin työlaudalle, ripottele päälle ¼ tl suolaa ja valkopippuria.
3. Sekoita kipossa rypsiöljy, tomaattisose, sitruunamehu, sokeri sekä ¼ tl suolaa ja valkopippuria. Hienonna tilli valmiiksi.
4. Voitele vuoka ja levitä perunasose pohjalle. Rullaa silakkafileet, asettele soseen päälle vieri viereen ja ripottele niille puolet tillistä. Kaada tomaattikastike silakkarullien päälle.
5. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka leivinpaperilla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Ripottele loput tillistä valmiin ruuan päälle ennen tarjoilua.
Vinkki. Voit myös tehdä pelkät tomaattisilakkarullat vuoassa ja tarjota keitettyjen perunoiden kanssa tai kylmänä leivän päällä. (Pelkät silakkarullat kypsyvät noin puolessa tunnissa.)
Mustamakkara nuotiolla
Aapeli tietää, että manselaisten paikallisherkku mustamakkara sisältää paljon rautaa, joka auttaa kuljettamaan happea keuhkoista kudoksiin. Verimakkaroita on valmistettu Euroopassa ja Suomessa jo keskiajalla. Tamperelaisen toriherkku on voipaperiin kääritty kuuma mustamakkara puolukkahillolla ja kylmällä maidolla. ”Tammelan torille sitte vaav visiitille, osta menopaluu ja maito, nim muuta lounasta et tartte.”
*menopaluu = u-kirjaimen muotoinen lenkki mustaamakkaraa
Mustamakkara nuotiolla
300–400 g mustaamakkaraa (verimakkaraa)
(sinappia tai kiinteää puolukkahilloa)
paistotikkuja tai halsteri
1. Jaa makkara pätkiksi (4 kpl) ja pujota nuotiotikkuihin tai aseta halsteriin
2. Kuumenna makkarat nuotion hiilloksella käännellen niin, että pinta hiukan rapeutuu.
3. Nauti makkarat sellaisenaan maidon kanssa, lisää halutessasi makkaran päälle puolukkahilloa tai sinappia.
Ruishampurilainen
Kestokamujen eväsretkellä maistuu ruishampurilainen valmiista kalapihveistä. Kestokamut suosivat kotimaisista järvikaloista valmistettuja kalapihvejä, joita syödessä melkein kuulee aaltojen liplatuksen.
Ruishampurilainen
4 kpl pyöreitä rukiisia eväsleipiä
4 kpl valmiita kalapihvejä
4 rkl majoneesia
(4 rkl ketsuppia)
(mauste)kurkkuviipaleita
salaatinlehtiä tai reilu 1 dl kaali- tai porkkanaraastetta
Valmista kuten Dosentin puutarhapurilainen.
Siikaa puikulavuoteessa
Puikulavuoteella uinuva siika on juhlava kalaherkku, jonka vihreänä kruununa on tillisilppua. Pohjoisessa tilliin muodostuu erityisen paljon aromiaineita, jotka ovatkin oiva makupari siian terveellisille rasvoille.
Siikaa puikulavuoteessa
600 g puikulaperunoita
2 dl vettä
1 pieni sipuli (varsineen)
pieni nippu tilliä
500 g siikafileitä
2 rkl pullomargariinia
2 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
½ tl rouhittua pippuria
½ sitruunaa
1. Pese ja kuori puikulat ja laita kiehumaan noin 15–20 minuutiksi veteen, jossa on vajaa ½ tl suolaa. Huolehdi, että vesi ei kiehu kuiviin eivätkä perunat hajoa.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja tilli valmiiksi.
3. Paista siikafileitä pannulla margariinissa molemmin puolin muutama minuutti, niin että ne saavat vähän väriä ja kypsyvät. Siirrä vadille ja ripottele niille ½ tl suolaa ja pippuria. Purista päälle puolen sitruunan mehu ja pidä kalat lämpimänä.
4. Lisää pannulle vähän öljyä ja kuullota siinä kevyesti sipulisilppu. Lisää veitsenkärjellinen suolaa.
5. Kun perunat ovat kypsiä, lado ne tarjoiluastiaan, lisää päälle sipulisilppu ja vähän tilliä sekä kaavi kaikki rasva pannulta perunoiden päälle. Asettele päälle siikafileet ja ripottele lopuksi tilliä. Tarjoa heti raikkaan vihreän salaatin kanssa.
Onni Holvastin pyttipannu
Vireämpi konstaapeli Onni Holvasti on mestari taikomaan aterian kaikesta, mitä kaapista löytyy. Onni tietää, että peruna on poliisin kestävä perusvalinta, jonka ympärille voi luovasti loihtia erilaisia aterioita. Pyttipannun kylkeen vielä kourallinen kasviksia, ja taas riittää virtaa jahdata ylinopeutta huristelevia vauhtihirmuja.
Onni Holvastin pyttipannu
2 annosta
2–3 keskikokoista keitettyä perunaa
1 porkkanaa (raaka tai kypsä)
50 g herkkusieniä (tai muita syötäväksi käsiteltyjä sieniä)
½ pientä sipulia tai ½ dl pakastettuja sipulikuutioita
200 g kypsää kalaa, kanaa tai muuta lihaa tai makkaraa tai härkäpapuvalmistetta
2 rkl rypsiöljyä tai pullomargariinia
100 g vihreitä papuja (pakaste tai tuore)
½ tl rouhittua pippuria
1 tl yrttisekoitusta tai rosmariinia
veitsenkärjellinen suolaa
1. Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja sipuli sekä huuhdo ja puolita sienet. Viipaloi myös kala, liha, makkara tai kasviproteiinivalmiste.
2. Lisää öljy tai margariini pannulle ja kuullota sipuli. Lisää porkkanapalat ja sienenpuolikkaat, ja kypsennä sekoitellen muutama minuutti.
3. Lisää perunapalat, pavut ja mausteet ja jatka kypsentämistä sekoitellen.
4. Kun ainekset ovat kypsiä, lisää kala-, liha- tai makkarapalat tai kasviproteiinivalmiste, kuumenna ja nauti ruisleivän kanssa.
Vinkki. Pyttipannuun käytetään niitä aineksia, joita sattuu kotona olemaan; porkkanan, sienien ja papujen tilalle käyvät muutkin kasvikset tai vaikka pakastevihannessekoitus.
Ahvenlammen nuotioahvenet
Ahvenen voi saada saalikseen lähes kaikista Suomen järvistä sekä myös merestä, ja se onkin yleisin onkisaaliimme. Raitapaitainen herkku maistuu parhaalta nuotion äärellä heti onkireissun jälkeen. Ahvenen perkaamista voi opetella vaikkapa isovanhempien kanssa.
Nuotioahvenet
4 isohkoa ahventa (600–800 g)
suolaa (mielellään karkeaa merisuolaa)
4 kpl nuotiotikkuja (koivua)
1. Perkaa kalat: avaa kalan vatsa, poista sisälmykset varovasti rikkomatta niitä ja poista kidukset. Huuhtele puhtaaksi.
2. Ripottele hiukan suolaa kalan sisään ja työnnä puutikku kalan suuaukosta kalan sisälle.
3. Paista kalaa hiilloksella noin 20–30 cm etäisyydellä ensin ruotopuolelta 10–15 minuuttia. Käännä tikkua ja paista samoin toiselta puolelta.
4. Ota kypsä kala lautaselle tai paperiin ja perkaa syödessäsi ruodot ja nahka pois. Nuotiokala on helpointa syödä sormin.
Vinkki: Jos kalat ovat pieniä, niitä tarvitaan enemmän, mutta kypsennysaika on lyhyempi. Pienet kalat voi myös kääriä leivinpaperiin ja folioon ja asettaa paketin hiillokselle kypsymään noin puoleksi tunniksi.
Chili con carne
Syö lihaa vain vähän, kyl me pystytään tähän! Kestokamu suosii sellaisia liharuokia, joissa on lihan ohella paljon kasviksia, esimerkiksi palkokasveja. Chili con carne on Texasista peräisin oleva pataruoka, joka sisältää chilin, lihan ja tomaattikastikkeen lisäksi erilaisia papuja, yleisimmin munuaisen mallisia kidney-papuja. Chili sin carne (”chiliä ilman lihaa”) on chili con carnen muunnos, jossa liha jätetään kokonaan pois. Lihan voi korvata esimerkiksi härkäpapu- tai soijarouheella. Pieni mutta tulinen chili lämmittää sekä kieltä että vatsaa, ja sen käyttöön kannattaa totutella miedoimmista lajikkeista aloittaen. Chili on ollut osa meksikolaisten alkuperäisasukkaiden ruoanlaittoa jo tuhansia vuosia sitten.
Chili con carne
4–6 annosta
1 isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 miedohko chili
1 punainen paprika
2 rkl rypsiöljyä
2 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1–2 tl kuivattua oreganoa
(1 tl savupaprikajauhetta)
400 g jauhelihaa
500 g tomaattimurskaa
1 kasvisliemikuutio
5 dl kypsiä kidneypapuja
1–2 dl kaurakermaa
1. Kuori ja kuutioi sipulit. Puhdista ja pilko kasvikset valmiiksi.
2. Mittaa öljy pannulle ja lisää mausteet sekä pilkotut sipulit ja chili. Kuullota hetki ja lisää jauheliha. Ruskista kevyesti ja sekoittele välillä.
3. Lisää tomaattimurska, paprikapalat, kasvisliemikuutio ja pavut ja anna hautua miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 15 minuuttia.
4. Lisää kaurakermaa ja hauduttele vielä 5–10 minuuttia, tarkista maku ja tarjoa keitetyn ruokakauran tai tumman riisin kanssa.
Selmin kuhakeitto
Selmi kalastaa Miekojärvestä kuhaa, ahvenen kookasta ja arvostettua serkkua, jota ei enää tätä pohjoisempana tavata. Kuhakeitto on Selmin juhlaherkku, ja hän valmistaa kalaliemenkin itse kalan perkuujätteistä. Kuhan vaalea liha on miedon maukasta ja isot ruodot on helppo poistaa. Se sopii siis mainiosti myös ruotokammoisille.
Selmin kuhakeitto
2 rkl rypsiöljyä
2 kesäsipulia varsineen
8 pienehköä perunaa
2 lehtisellerinvartta
1 salaattifenkoli
1½ l kalalientä (keitetään kalan rippeistä tai valmistetaan kuutiosta)
1 sitruunan mehu
600 g perattua kalaa
½ tl rouhittua mustapippuria
2–3 rkl hienonnettua tilliä
Kalaliemi:
noin 500 g kalan perkeitä (pää, ruodot, evät, nahka)
1 l vettä
1 sipuli
4 laakerinlehteä
20 maustepippuria
tillinvarsia
1 tl suolaa
1. Keitä ensin kalaliemi: huuhtaise perkeet kylmällä vedellä, kuori ja halkaise sipuli ja mittaa ainekset kattilaan. Anna kiehahtaa, kuori vaahto pois, keitä 20 minuuttia ja siivilöi liemi talteen.
2. Puhdista, kuori ja pilko kasvikset ja siirrä sipulinvarret odottamaan. Mittaa rypsiöljy kattilaan ja kuullota kasviksia hetki öljyssä.
3. Lisää liemi ja anna kiehahtaa. Keitä noin 10–15 minuuttia, että perunanpalat ovat kypsiä.
4. Leikkaa kalafileet viipaleiksi. Lisää kalapalat, sitruunamehu ja mustapippuri ja anna kypsyä noin 10 minuuttia.
5. Hienonna tilli ja sipulinvarret ja lisää keittoon, tarkista myös maku ja lisää tarvittaessa hiukan nestettä.
Kallaveden muikkukukko
Kalakukko on savolainen perinneruoka, joka voidaan täyttää muikkujen sijaan myös ahvenilla. Kalatäyte saa päälleen rapsakkaan ruisleipäkuoren. Tätä herkkua nauttimalla rasvaat järkeäsi muikkujen pehmeällä rasvalla ja saat ruista ranteeseen. Kotimaisella järvikalalla herkuttelu ilahduttaa myös luontoäitiä. Kuopiossa pidetään joka vuosi kalakukon leivonnan SM-kilpailut. Kestokamut kuitenkin tietävät, että paras kalakukko syntyy omassa kotikeittiössä. Perinteistä kalakukkoa kypsytetään uunissa useita tunteja, mutta tämä versio sopii kiireisellekin kokille.
Helpot muikkukukot
4 kpl
8 pyöreää rukiista eväsleipää
300 g savumuikkuja tai muikkusäilykettä rypsiöljyssä
4–8 tl kasvimargariinia
(tilliä, sipulinvarsia)
leivinpaperia
alumiinifoliota
1. Voitele leivät.
2. Annostele muikut tai säilykettä neljälle leivälle ja lisää päälle yrttisilppua, jos haluat.
3. Nosta leipien yläpuolet kanneksi ja kääräise leivät ensin paperiin, sitten folioon.
4. Kypsennä uunissa 250 asteessa noin 20 minuuttia tai nuotion lämmössä (mutta varo, etteivät kukot pala nuotiossa).
Universumin parhaat haukipullat
Jos suusi ei ole ruotojen kestävä kuten Kalevilla, kalan ja sen ruotojen hyvät ominaisuudet voit nauttia myös pullien muodossa. Tätäkin järvikalaherkkua luontoäiti suosittelee. Universumin parhaiden haukipullien resepti on peräisin Ossin isoisältä. Ainakin Ossin ja isoisän mielestä ne lyövät laudalta jopa Hauki Wallenbergin, joka on ruotsalaisten herkkusuiden hienompi versio haukipullista.
Universumin parhaat haukipullat tai –pihvit
500 g fileoitua haukea (tai muuta vaaleaa kalaa)
2 rkl pullomargariinia tai voi-kasviöljyseosta
1 dl kevytmaitoa
1 kananmuna
1 dl vaaleita leivänmuruja (1 viipale kaurapaahtoleipää)
½-1 tl suolaa
½ tl rouhittua valkopippuria
½ tl jauhettua muskottipähkinää
2 rkl tuoretta yrttisilppua (tilliä ja/tai sitruunamelissaa)
pullomargariinia paistamiseen
1. Jauha kala monitoimikoneella, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi.
2. Muotoile voidellun leivinpaperin päälle pellille pyöryköitä tai pihvejä (16–20 kpl), tiputtele päälle hiukan juoksevaa margariinia ja paista 200 asteessa 20–25 minuuttia, käännä välillä. Pyörykät paistuvat kätevästi myös pannulla.
3. Tarjoa pyörykät tai pihvit perunasoseen ja höyrytettyjen kasvisten kanssa. Pihvit sopivat hyvin myös burgerien täytteeksi.